Paha silmä kuulostaa ehkä hiukan rajultakin termiltä, mutta loppupeleissä kyse ei ole sen kummemmasta kuin negatiivisen ihmisen ajatuksillaan tekemästä kielteisestä ajatuskeskittymästä. Ajatushan on energiaa. Kun negatiivinen ihminen sitten ajattelee jatkuvasti …

Miten paha silmä syntyy

Väsyttävää seuraa
Tuntuuko sinusta, että väsyt aina tietyn ihmisen seurassa? Näkymättömän puolen termein puhutaan niinkin erikoisen kuuloisesta asiasta kuin Eetteriputkesta. Eetteriputki. Siinäpäs termi, mutta siitä on monilla kuitenkin omakohtainen kokemus, kun sitä …

Menneisyyden kauhua aatelistilalla
Perheenjäseneni asuu Ruotsissa ja asumiskuviot veivät hänet äskettäin kohti Södermanlandin lääniä Tukholmasta hiukan koilliseen. Siellä on 1600-luvun aatelistila joka oli aikanaan ns. säteritila jonka omistaja oli vapautettu suorittamasta sotaratsupalvelusta mikäli …

Negatiivisen ihmisen aikaansaannoksia
Ihmiskunnan ajatuksillaan luoma yleisin vitsaus lienee niin sanottu paha silmä. Se on tunnettu aikojen saatossa kaikkien kansojen keskuudessa eri nimillä. Kun negatiivinen ihminen ajattelee jotain kohdetta pitkään vihaisena, niin hänen …

Kesämökin näkymättömät häiriköt
Kerronpa tässä erään tarinan miten ja mitä rauhattoman kesämökin asioista löytyi näkymättömän puolen kantilta katsottuna. Henkilö kertoi miten oli ennen nukkunut tosi hyvin mökillänsä, mutta lähivuosina asiat olivat pikkuhiljaa menneet …

Mitä kateelliset ajatukset saavat aikaan?
Ei ole aina helppoa seurata toisen menestymistä tai onnea. Myötäelämisen sijaan saattaakin takaraivoon hiipiä ajatus, että miksi tuo onnistuu mutta minä en. On ihan ok ja inhimillistä, että tällaisia ajatuksia …

Onko sinulla piileviä kykyjä ja auttamisvoimaa?
Tiesitkö, että meillä Suomessa on alkuvoimaista herkkyyttä jäljellä, jonkinasteista tuntemattomien voimien havaitsemista. Luonnon salaisten voimien asiantuntija, THM Tiina Lindholm, on kirjoittanut Pikaoppaan luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä. Kenelle tämä …

Enenevä määrä valopäitä
Uutisia katsoessa saattaa tuntua pahalta, kun niin paljon ihmisten tekemiä ikäviä asioita tapahtuu ympäri maailmaa. Hyvistä teoista ei välttämättä kuule puhuttavan pitkään aikaan. Meidän auttajien ’uutisissa’ on kuitenkin huomattavissa merkittävä …

Syitä negatiivisuuteen vajoamiseen
Yliaistillisesti tutkittuna on useita syitä miksi henkilö vajoaa negatiivisuuteen. Kun tässä puhutaan henkilön negatiivisuudesta, sillä ei tarkoiteta hänen fyysisiä tekojaan vaan energiaansa ja mitä hän tällä negatiivisella ajatusenergiallaan saa aikaan. …

Joidenkin ihmisten seurassa väsyy
Tuntuuko että joskus ei vaan jaksa jotain henkilöä? Näkymättömältä puolelta tarkasteltuna syynä on usein ns. Eetteriputki. Negatiivinen tai loppuun palanut henkilö voi tietämättään viedä herkän ihmisen energiaa. Silloin hän on …