Kodin ja oman energiakentän puhdistus

(140 tuotearviota)

30,00

Saat väsymyksen ja ilottomuuden tilalle energisen ja virkeän olon ja kotona on taas rauhallinen ja hyvä olla.

Kodeista saattaa löytyä rasitteita, jotka aiheuttavat perheessä turhaa riitaisuutta. Vaikka kaiken pitäisi olla hyvin, mutta tuntuu että ärsyttää ja on ’tikkuinen’ olo, niin syy saattaakin löytyä kodin energioista.
Myös ihmisten energiakentistä (voidaan myös puhua aurasta) voi löytyä tällaisia rasitteita jotka tekevät olon väsyneeksi tai ärtyneeksi.

Yliaistillisesti katsottuna, väsyneillä ja huonosti voivilla ihmisillä on usein vajetta bioenergia- eli elämänvoimakentässään. Tarkastan bioenergiakenttäsi suuruuden sekä ennen että jälkeen puhdistuksen, jotta nähdään mikä vaikutus kotona ja ympärillä olleilla rasitteilla oli jaksamiseesi ja hyvinvointiin. Jos rasitteita on paljon, on tuloksena usein energisesti katsottuna loppuunpalaneen tila, jolloin bioenergiakenttä on vain muutaman senttimetrin, kun sen olisi hyvä olla vähintään 2 metriä.

Yliaistillisessa tutkimuksessa poistan kodistasi ja ympäriltäsi olotilaan vaikuttavat rasitteet. Lopuksi välitän sinulle positiivista energiaa, jolloin bioenergiakenttäsi alkaa kohota ja keho pääsee taas toimimaan terveesti.

Onneksi tilanne muuttuu paremmaksi saman tien, kun nämä rasitteet poistetaan kodista ja ympäriltäsi.
 
Saat tuntea kuinka voimasi ja ilo palautuvat ja sinulla on energiaa tehdä niitä asioita joista nautit. Kotonakin on kaikilla mukavampaa.

Annamme täyden tyytyväisyystakuun! Jos et koe saaneesi palvelusta apua, voit lähettää meille sähköpostin 14 vrk kuluessa siitä kun puhdistus on tehty ja palautamme rahasi pyytämättä perusteluja. Voit siis turvallisin mielin katsoa millaisen avun saat tästä itsellesi.

Puhdistuksia teen noin neljäkymmentä kuukaudessa.

Haluatko lukea millaisia kokemuksia palvelusta on ollut? Pääset lukemaan niitä tästä.

Puhdistus tehdään 8-14 päivän sisällä tilauksestasi ja heti sen tehtyäni lähetän sähköpostiisi yhteenvedon, josta näet ympäriltäsi ja kotoasi löydetyt ja poistetut rasitteet sekä bioenergiakenttäsi koon ennen ja jälkeen puhdistuksen.

Jos yhteenvedon läpikäytyäsi mieleesi tulee kysyttävää, niin otathan rohkeasti yhteyttä.

Älä jää enää harmauden keskelle vaan anna itsellesi mahdollisuus iloiseen ja energiseen oloon 💗

Voit halutessasi yhdistää tähän tilaukseen samassa taloudessa asuvia perheenjäseniä, jolloin perheenjäsenen puhdistus on 20 euroa / hlö. Teen hänelle samat tutkimukset ja positiivisen energian välityksen kuin sinulle. Lisää silloin ostoskoriin myös Perheenjäsen-tuote ja kappalemääräksi näiden perheenjäsenten määrä, tilauslomakkeella pääset kirjoittamaan ’Tilauksen kommentit’ -kenttään puhdistukseen kuuluvien perheenjäsenten nimet. Sinä osaat parhaiten arvioida tilanteen kerrotko tästä henkilölle itselleen. Mieti ovatko nämä asiat sellaisia, jotka saavat kohteen enemmän hämmentymään ja silloin saattaa paras vaihtoehto olla kertomatta vai sellaisia, joka tuo uskoa eteenpäin katsomiseen tietäen, että rasitteet on poistuneet juuri hänen omaksi parhaakseen tarkoitetulla tavalla. Apu menee kuitenkin perille molemmissa tapauksissa, joten ei huolta että kumpikaan tapa olisi väärä.

Haluan lopuksi sanoa, että palvelu ei korvaa lääketieteellistä apua. Olethan aina ensin yhteydessä terveydenhuoltoon mikäli sinulla on lääketieteellistä hoitoa vaativa sairaus tai vamma.

PS. Siinä tapauksessa, ettet tilaa puhdistusta itsellesi vaan läheiselle, täytä tilaajaksi omat yhteystietosi ja lisää ’Tilauksen kommentit’ -kenttään puhdistuksen vastaanottajan nimi ja osoite.

Tuotetunnus (SKU): 01 Osasto:

Kuvaus

  • Teen puhdistuksen etänä eli sinä voit rauhassa touhuta kotona tai töissä omia askareita. Ei tarvita myöskään video- tai puheluyhteyttä, vaan minulle riittää nimesi sekä tutkittava paikka. Tämän perusteella pystyn yliaistillisesti kohdentamaan tutkimuksen.
  • Puhdistuksen vastaanottaminen ei vaadi sinulta erityisiä toimia, rasitteet ympäriltäsi ja kodista poistuvat sitä mukaa kun niitä tutkimuksessa löydän ja poistan.
  • Jos tarvitsen sinulta tarkentavia lisätietoja puhdistuksen tekemiseen, pyrin kysymään ne hyvissä ajoin etukäteen.

140 arviota tuotteelle Kodin ja oman energiakentän puhdistus

Powered byCusRev
4,7
Perustuu 140 arvioon
5 tähteä
76
76%
4 tähteä
19
19%
3 tähteä
2
2%
2 tähteä
0
0%
1 tähti
0
0%
1-5 140:n arvosteluista
  1. Itse sain rauhallisen, hyvän olon ja ikäänkuin paino lähti hartioilta. Kevyt, iloinen olo, ikäänkuin vapaus olisi koittanut. Muurahaiset, joita olen yrittänyt karkottaa, katosivat kuin seinään. Kodissa on harmooninen rauhallinen ja kevyt olo. En ollut edes tajunnut, ettei ennen puhdistusta näin ollut. Kiitos

  2. Meidän perheelle on tehty (kodin ja eri perheenjäsenten) puhdistuksia useammankin kerran. Vaikutukset ovat olleet selvästi nähtävissä. Myrskyäväänkin fiilikseen on tullut rauhaa. Yhteydenpito Jirin kanssa raportin suhteen on ollut lämminhenkistä. Viesteistä välittyy sydämellisyys ja aitous. Kiitos!

  3. Oloni ollut energinen ja myös työrintamalla tullut paljon enemmän tilauksia ( olen yrittäjä)❤️

Lisää arvostelu
Kodin ja oman energiakentän puhdistus Kodin ja oman energiakentän puhdistus
Arvostelu*
0/5
* Luokitus on pakollinen
Arvostelusi
* Arvostelu on pakollinen
Nimi
* Nimi vaaditaan