Tuntuuko sinusta, että väsyt aina tietyn ihmisen seurassa?
Näkymättömän puolen termein puhutaan niinkin erikoisen kuuloisesta asiasta kuin Eetteriputkesta.
Eetteriputki. Siinäpäs termi, mutta siitä on monilla kuitenkin omakohtainen kokemus, kun sitä hiukan avataan.
Mitä ylipäätään tuo eetteri tässä tarkoittaa. Ehkäpä olet sopivassa valaistuksessa nähnyt toisen henkilön ympärillä muutaman sentin fyysisen kehon ulkopuolella sellaista haaleaa kajastusta. Se on ihmisen eetterikeho. Ihmisellä on siis fyysisenkehon lisäksi muitakin kehoja, mutta ei mennä nyt niihin sen enempää. Kyse on kuitenkin vain värähtelytaajuuksista mitä ihmisen silmä voi havaita ja ihmisen silmä voi havaita juuri ja juuri näitä eetteritason asioita, riippuen toki yksilön herkkyydestä.
Loppuunpalanut henkilö vie tietämättään herkän ihmisen energiaa. Tapahtuma on täysin automaattinen eikä hän tee mitään tarkoituksellisesti. Näin vain käy, kun keho yrittää saada elämänvoimaa mistä vain se on mahdollista.
Silloin hän on omasta energiavajauksestaan johtuen luonut toisen henkilön eetterikehoon tavallaan putket.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että toinen henkilö ’varastaa’ elämänvoimaa parempivoimaiselta, hän tankkautuu toisesta. Tällöin ’varkaan’ energia nousee ja kohteen bioenergiavarasto tyhjenee. Jos tällaisen henkilön kanssa on tekemisissä vain satunnaisesti, hyvävoimaisen energia palautuu normaaliksi aika piankin. Mikäli tällainen henkilö on lähipiirissä, käy usein niin että pian molemmat ovat loppuunpalaneen tilassa.
Energeettisesti tarkasteltuna siinä kohtaa, kun ihminen menee loppuunpalaneen tilaan, hänen luontainen vastaanottovälineistö menee epäkuntoon eikä hän enää tankkaudu luontaista kautta.
Silloin hänen ainoa keino on viedä elämänvoimaa muilta ja hän alkaa monen mielestä tuntua raskaalta seuralta, kuluttavalta.
Onneksi nämä eetteriputket on mahdollista poistaa. Ensin yliaistillisesti tutkitaan montako putkea tutkittavan eetterikehoon on kiinnittyneenä ja sen jälkeen ne poistetaan henkisellä käskyllä. Kun samalla kuntoutetaan tämä energiasyöppö, niin silloin myös hän kuntoutuu jolloin tarve bioenergian varastamiseen toisilta poistuu ja hän pystyy vastaanottamaan tätä elämänvoimaa luontaisista lähteistä.
Tämä on hyvä esimerkki siitä miten hyvinvoiva lähipiiri vaikuttaa myös omaan jaksamiseen ja olotilaan. Silloin kenelläkään ei ole tarve viedä toisilta energiaa.