Karkea merisuola on elävä tuote. Sillä voi olla monen kymmenen sentin bioenergia- eli elämänvoimakenttä. Salaisuus on pitkälti sen kiderakenteessa. Oleellista kuitenkin on, että se on karkeaa merisuolaa. Suolaa jauhetaan teknisesti …

Maistuisiko energisoitu kahvikupponen

Väsyttävää seuraa
Tuntuuko sinusta, että väsyt aina tietyn ihmisen seurassa? Näkymättömän puolen termein puhutaan niinkin erikoisen kuuloisesta asiasta kuin Eetteriputkesta. Eetteriputki. Siinäpäs termi, mutta siitä on monilla kuitenkin omakohtainen kokemus, kun sitä …

Miten viinimarjan elämänvoimalle käy mehustettaessa
Minulla on pihalla hurjat kolme viinimarjapuskaa, kaksi mustaa ja yksi punainen. Nyt tuli sadonkorjuun aika ja halusin tehdä niiden antimista mehua. Luin ohjeita Marttojen sivuilta ja siellä oli mainittu, että …

Taiteilijan voima siirtyy teokseen
Miksi jotkut maalaukset ovat niin lumoavia ja puoleensa vetäviä? Luonnollisesti itse kuva tai maisema mitä se esittää on osa sen lumovoimaa, mutta on siinä muutakin. Nikolai Roerich, Helene Schjerfbeck, Leonardo …

Ruoan voiman lisääminen pyynnöllä
On olemassa hyvin yksinkertainen henkinen toimi joka on helppo ja hyödyllinen tehdä ennen jokaista ruokailua. Söitpä kotona, työpaikan ruokalassa tai ravintolassa, voit sanoa mielessäsi tai ääneen paikasta riippuen: Pyydän anteeksi …

Voiko puhalluksella parantaa?
Varmaan jokainen meistä muistaa lapsuudesta kuinka äiti on lievittänyt kuhmun tai oven väliin jääneiden sormien särkyä puhaltamalla. Mitä tuossa rakkaudella tehdyssä puhaltamisessa tapahtuu? Lapsen bioenergiakenttä kasvaa puhalluksen seurauksena n. 10 …

Puuntuhkan voima
Vielä joitain aikoja taaksepäin kehotettiin tuhka viemään kaatopaikalle, sillä se oli epätekninen aine ja jäte. Kuitenkin jo A.I.Wirtanen tutkimuksissaan osoitti, että tuhka sisältää kaiken sen, mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen terveesti …

Pakkasen vaikutus bioenergiaan
Bioenergia on vilahdellut teksteissämme aina siellä täällä. Voidaan puhua myös elämänvoimasta ja monissa kulttuureissa sillä on muita nimityksiä, kuten vaikka chi tai sanskritin kielinen prana. Kuitenkin puhutaan kaikkiallisesta elämänvoimasta. Ilman …

Elämänvoima
Mikä on Bioenergia eli elämänvoima? Bioenergia on kokonaisuutena varsin laaja käsite. Esko Jalkanen lienee ensimmäinen, joka tuota termiä aikoinaan käytti Suomessa. Bioenergiasta käytetään Intiassa nimitystä prana, Kiinassa chi ja Japanissa qi. …

Merisuola – lääke vai myrkky?
Moni saattaa ajatella, että suola kuin suola. Asia ei ole aivan niin. Merisuola on kautta aikojen ollut laajalti ihmisen käytössä mitä moninaisimmissa muodoissa. Silakat säilyivät siinä pitkiäkin aikoja tynnyreihin säilöttyinä. …