Mökkimme sijaitsee Kustavissa. Teimme kesäisenä kauniina päivänä Outin kanssa veneretken Isokarin saarelle, jossa sijaitsee vanha majakka, joka on rakennettu alun perin vuonna 1833. Se on yksi Suomen vanhimpia majakoita ja …

Isokarin majakka henkisin silmin

Menneisyyden kauhua aatelistilalla
Perheenjäseneni asuu Ruotsissa ja asumiskuviot veivät hänet äskettäin kohti Södermanlandin lääniä Tukholmasta hiukan koilliseen. Siellä on 1600-luvun aatelistila joka oli aikanaan ns. säteritila jonka omistaja oli vapautettu suorittamasta sotaratsupalvelusta mikäli …

Kesämökin näkymättömät häiriköt
Kerronpa tässä erään tarinan miten ja mitä rauhattoman kesämökin asioista löytyi näkymättömän puolen kantilta katsottuna. Henkilö kertoi miten oli ennen nukkunut tosi hyvin mökillänsä, mutta lähivuosina asiat olivat pikkuhiljaa menneet …

Mikä on maakirous?
Kuten termikin kertoo, tietty rajattu maa-alue on kirottu. Menneinä aikoina on tehty pakolla maanjakoja, sodissa on viety maita ja rajoja siirretty, kauniille alueille on rakennettu kerrostaloja, syitä maakirouksiin löytyy lukuisia. …

Mitä kodin ja ympäristön puhdistuksessa tehdään?
Tutkimukset tehdään etänä tutkimalla yliaistillisesti värähtely kohteesta. Eri värähtelyt paljastavat kunkin häiriötekijän. Ensin tarkastetaan mikä on värähtely asunnon ulkopuolella. Jos värähtely on 1, on kyseessä maakirous. Tämän jälkeen lasketaan maakirouksen …
