fbpx

Uutisia katsoessa saattaa tuntua pahalta, kun niin paljon ihmisten tekemiä ikäviä asioita tapahtuu ympäri maailmaa. Hyvistä teoista ei välttämättä kuule puhuttavan pitkään aikaan.

Meidän auttajien ’uutisissa’ on kuitenkin huomattavissa merkittävä hieno asia. Olemme näitä kuntoutuksia tehdessä näköalapaikalla miltä ihmisten ympärillä näyttää ja voimme iloksemme todeta, että yhä enenevässä määrin on ihmisiä jotka loistavat tuota omaa valoaan kirkkaammin ja kirkkaammin.

Kuntoutustyössä tämä näkyy löydöksenä erisuuruisia joukkoja vainajia kuntoutettavan henkilön ympärillä. Tuota valoaan ei pysty peittämään ja nämä ympärille tulevat vainajat tuntuvat usein kovana väsymyksenä eikä se valon loistaminen siitä syystä ole tuntunut ehkä kovin hohdokkaalle.

On kuitenkin hieno asia nähdä mitä kohti olemme menossa. ’Valopäät’ loistavat yhä kirkkaammin ihmisten joukossa ja vaikka negatiivisuuteen taipuvaiset eivät sitä näekään, uskon että he pystyvät sen kuitenkin jollakin tasolla aistimaan.

Joku ongelmissa oleva saattaa tulla juttelemaan ilman mitään syytä hämmästyen itsekin että avautui tuntemattomalle. Siinä hetkessä voi sanoa mielessään esimerkiksi, ’Pyydän ehdottoman suojauksen. Kaikkea hyvää sinne, kaikkea hyvää sinne ja kaikkea hyvää sinne. Kiitos.’ Näin pienellä vaivalla saattaa saada jo yllättävän ison muutoksen aikaiseksi.

Itsekin olen huomannut, että jotkut tuntemattomat jotka ovat yllättäen kertoneet ongelmistaan, ovat olleet hiukan hämmentyneen oloisia miksi tällaisia puhuivat.

Loistetaan siis kaikki valoamme ylpeinä ja muutetaan maailmaa pienen pieni pala kerrallaan.

Jos sinä olet valopää joka on uupunut kuorman alle, katso saisitko tästä apua itsellesi ja pystyisit taas olemaan voimallinen majakka Lue lisää…

Suositut julkaisut