Bioenergia on vilahdellut teksteissämme aina siellä täällä. Voidaan puhua myös elämänvoimasta ja monissa kulttuureissa sillä on muita nimityksiä, kuten vaikka chi tai sanskritin kielinen prana. Kuitenkin puhutaan kaikkiallisesta elämänvoimasta. Ilman sitä, ei voi olla elämää.
Franz Mesmer 1700-luvulla on tätä asiaa kuvaillut animaalisena magnetismina. Hän käytti itse tätä potilaittensa hoidoissa hyvällä menestyksellä. Tieteessä on puhuttu mm. biofotoneista eli solujen lähettämistä valohiukkaista, energiasta.
Yllä olevat sanat on vapaasti lainattu Esko Jalkasen ja Tiina Lindholmin kirjoista.
Monet tietävät ja tuntevat kevään voiman Suomessa. Luonnossa kaikki lähtee kukkimaan ja lisääntymään hurjalla voimalla. Linnut ja kalat tulevat tänne lisääntymään. Miksi?
Yksi syy on se, että täällä vallitsee silloin isot energiat ja se johtuu paljolti vuodenajoista eli tässä merkityksessä jäätymisestä ja sulamisesta. Jos veden Be-kenttä on vaikka 8 cm, niin jäätyessään se nousee lähemmäs 30cm:iin. Kun se sulaa, pysyy bioenergiataso samana. Suunta on sama muissakin luonnollisissa aineissa. Niihin korkeisiin energioihin eläimet haluavat tulla sukuaan jatkamaan.
Jos ajatellaan kotipakastusta, niin se on tarjolla olevista erinomainen säilytysmuoto huolimatta siitä, että kyseessä on sähköllä toimiva laite, joka yleensä syö tuotteen bioenergiaa. Voisi sanoa, että peruspakastuksessa bioenergia säilyy samana.
Pakastaminen myös lisää tuotteen bioenergiaa, mutta silloin pitää kyseessä olla luonnonpakkanen. Jos siis haluaa nauttia tuosta ihmeestä, niin kovalla pakkasella voi viedä pakastimen sisällön pihalle tai parvekkeelle niin kauaksi kuin pakkasta riittää. Hyödyn saa silloin itselleen vaikkakin siinä on pientä jumppaa harjoitettava.
On myös hyvä muistaa, että lähtökohta merkkaa paljon. Jos kasvituote on väkilannoituksella, keinotekoisesti tuotettu, niin ei siihen paljoa lisää bioenergiaa voi silloin tulla, joten suosi luomua. Marjat ja sienet sopivat tähän bioenergian lisäykseen pakkasen voimalla erinomaisesti.
Jos olet varpu- tai heiluritaitoinen, niin voit todentaa tämän helposti itsekin mittaamalla tuotteen bioenergiakentän suuruuden ennen ja jälkeen pakkasessa käytön.
Yleisellä tasolla tämä on esitetty myös kaaviossa, joka löytyy Tiina Lindholmin Uusi ajatus löytyy metsästä -kirjan sivulla 197.
Jiri