fbpx

Pohjalla on ollut luontainen kiinnostus saada tietoa ihmisen olevaisuudesta ja näkymättömän puolen asioista. Pelkästään esoteerista kirjallisuutta lukemalla ja teosofiaan tutustumalla meistä ei kuitenkaan auttajia tullut.

Siihen tarvittiin sitten koulunpenkkiä, jotta asioita oppi tutkimaan ja löydettyjä häiriöitä poistamaan sekä ihmisiä, eläimiä ja luontoa kuntouttamaan.
Tämä koulunpenkki löytyi Esko Jalkanen Luonnonvoimat yhdistyksen kautta.

Esko Jalkanen (1921-2007) oli metsänhoitaja, luonnontutkija ja kuuluisa suomalainen mystikko ja avunvälittäjä.
Yhdistys vie eteenpäin hänen elämäntyötään ja jatkaa Eskon aloittamaa työtä liittyen ihmisen henkiseen kasvuun ja luonnonläheiseen elämään.

Jokaisella kiinnostuneella on mahdollista tutustua näihin asioihin ja oppia itsekin auttamisen tielle. Esko Jalkanen koulutti THM Tiina Lindholmin jatkamaan omaa työtään luonnon salaisten voiminen asiantuntijana ja Tiina on jo vuosia pitänyt erikoiskursseja ympäri Suomea.
Nykyisin on mahdollista tutustua näihin näkymättömän puolen asioihin myös etäperus- ja jatkokursseilla Tiinan ohjauksessa.

Meistä tämän opiskelun myötä kuoriutui auttajia joilla on samalla tahto tuoda näitä asioita näkyville ihan kaikille asioista kiinnostuneille.
Toivottavasti ovi näkymättömään maailmaan on raottunut kauttamme uudesta näkökulmasta.

Tässä linkki yhdistyksen sivuille, jos haluat käydä katsomassa. Esko Jalkanen – Luonnonvoimat yhdistys

Suositut julkaisut