fbpx

Tuntuu että monilla on nykyään ongelmia nukkumisen ja unettomuuden kanssa. Niihin vaikuttaa hyvin moninaiset asiat.

Ihmisillä on nykyään arjessa enemmän työperäistä stressiä ja kaikenlaista kiirettä. Illat venyvät pitkiksi ja yöunet jäävät ylipäätään lyhyiksi. Kaikenlainen suorittaminen on tullut keskiöön ja se vaikuttaa yöuniin ja sitä kautta palautumiseen. Se on jonkinlainen oravanpyörä. Ihmisillä ei ole aikaa ylipäätään rauhoittua ja sitten kun on, niin viime töiksi sängyssä plärätään puhelinta.

Tässä huiskeessa ei ehdi aina edes huomata mitä siinä lähellä omassa elämässä tapahtuu. Tai vaikka omalla pihamaalla. Ei se ole ihme, että uni ei oikein tule silmään. Miten olisi joku kirja? Pois sähköisestä datatulvasta vaikka tunti ennen nukkumaan menoa ja kännykkä pois makkarista?

Toinen aspekti on sitten näkymättömän puolen asiat. Ensinnäkin kun unet eivät ole onnistuneet pitkään aikaan niin ihminen itse ajatuksillaan alkaa luoda sinne esteitä. Ajatukset synnyttävät ajatusmuotoja ja ajan kanssa niistä voi muodostua niin sanottuja piruja, yöpiruja. Jo nukkumaan mennessä sitä saattaa alkaa ajatella, että enpä saa taaskaan unta ja meneeköhän ensi yö pyöriessä.

Yöunet saattavat olla jopa kirottuja. Olen nähnyt lopputuloksen ihan omakohtaisestikin.

Joka yö unissaan ihminen vaeltelee astraalitasolla ja etenkin herkät ihmiset, joilla on paljon sisäistä Valovoimaa voivat vetää sieltä mukanaan vainajia. Niitä löytyy sitten sängystä ja petivaatteistakin. Nuku siinä sitten kymmenen vainajan kanssa. Tämä voi kuulostaa hassulta mutta näin se vaan menee.

Myös kotona olevat näkymättömät rasitteet vaikuttavat yöuniin, kun ympäristö ei ole rauhallinen. Pelkästään haitallinen maasäteily eli G-säteily voi viedä yöunet kokonaan, etenkin jos linjojen risteys sattuu olemana sängyn kohdalla. Se on sitten jo muullekin terveydelle haitallista.

Tässä pari arkivinkkiä ensiavuksi:

  • Wifi pois yöksi.
  • Kännykkä pois makkarista ja jos haluaa käyttää herättämiseen niin vähintään lentotilalle.
  • Tunti ennen nukkumaan menoa kännykkä pois käytöstä.
  • Mieti mielessäsi, että: ”olen hyväuninen ja nukun aina hyvin”.
  • Kiitos, kun nukun hyvin.

Jiri

Suositut julkaisut