Silloin tällöin joku kysyy minulta, että onko kuntouttaminen moraalisesti oikein ja voiko vaikka toiselle tilata kuntoutusta hänen tietämättäänkin.
Asia on oikein hyvä ottaa pöydälle silloin tällöin ja ylipäätään arvioida tältäkin näkökantilta asioita.
Yksi perimmäisistä asioista ihmisen elämässä on kokea asioita ja sitä kautta viisastua. Jos kuntoutuksen kautta tuo kokemus (vaikka parisuhteen helpottaminen) otetaankin yhtäkkiä pois, voidaan hyvällä syyllä kysyä, että onko se oikein. Mikä minä, tai joku muu kuntouttaja, olen sellaisiin asioihin puuttumaan.
Ratkaisu on aika helppo. Jos ei itse osaa vastata, niin tehdään, kuten muussakin työelämässä on nykyään tapana 😉 Ulkoistetaan vastuu jollekin muulle ja tässä tapauksessa tuo vastuu on ulkoistettu tutkittavien Auttajille, Oppaille, Enkeleille, tai miksi kukakin heitä tahtoo kutsua. Minä pidän termistä Auttaja.
Kuntoutuksessa tutkitaan ensin paikkojen tai henkilöiden energioita ja jos siellä on jotain korjattavaa, niin sitten se putsataan. Mutta, minähän en osaa mitään putsata käytännössä, en sitten yhtään.
Kun jokin rasite on löytynyt, niin minä, tai joku muu näihin asioihin kouluttautunut henkilö, käynnistää tuon prosessin yksinkertaisesti pyytämällä.
Tässä kohtaa tulee se kuuluisa ’mutta’. Rasitteet, blokit tahi vastaavat pitää kuntouttajan kyetä todentamaan tavalla tai toisella, jotta Auttajat tietävät kohteen. Minä teen sen metallisella varvulla. Kun varpu taipuu alas, on asia todennettu. Sokkona on hankala kuntouttaa, ensin on hyvä tietää mihin tehtävään Auttajilta pyydetään apua.
Siinä kohtaa näkymättömän puolen Auttajat astuvat kuvaan mukaan ja arvioivat missä laajuudessa tuo työ voi mennä läpi tutkittavan henkilön parhaaksi.
Näin siis mikään kuntoutus ei voi mennä perille väärin, vaan aina siten kuin se on juuri sillä hetkellä tarpeen ja sallittu.
Kaikkea hyvää sinne,
Jiri
