Paljon puhutaan maasäteilyn haitallisista vaikutuksista ihmiseen ja miten se olisi syytä poistaa kodista. Tämä pitää kyllä paikkansa ja se todellakin on ihmiselle haitallinen säteily.
Aika usein on tullut kirjoitettua maasäteilystä, mutta pieni kertaus: Maapallon ympäri kulkee erilaisia säteilylinjoja ja maasäteily eli g-säteily lienee niistä tunnetuin. Ne kulkevat maapallon magneettisten napojen suuntaisesti ja näin muodostaa ruudukon. Suomen leveysasteilla linjat ovat noin 3 metrin välein ja päiväntasaajalla tiheämmässä.
Kyse on kuitenkin luonnon ilmiöstä ja harvoinpa luonto tekee itselleen asioita, joista on haittaa. Mitä positiivista sitten on tuossa maasäteilyssä. Siitä hyötyvät kasveista etenkin havupuut. Kun metsässä kuljeskelee ja tarkkailee miten isot havupuut ovat asemoituneet niin huomaa, että ne kulkevat melko suorassa linjassa. Havupuut saavat voimaa maasäteilystä ja siksi kasvavat parhaiten näillä linjoilla. Lehtipuut taas välttelevät linjoja, paitsi poikkeuksen tekevä pihlaja.
Eläimistä maasäteilyä osaavat käyttää hyödyksi ainakin kissat, muurahaiset, käärmeet ja lepakot.
Kekomuurahaisten polku kulkee maasäteilylinjaa pitkin ja itse keko on aina linjan risteyskohdassa.
Lepakot talvehtivat maassa maasäteilystä saatavan energian avulla ja samoin käärmeiden pesät ovat maasäteilylinjan risteyskohdissa.
Seuratkaapa seuraavan kerran tältä kantilta kun näette metsässä isoja havupuita tai kekomuurahaisen pesän.