Olen varttunut meren äärellä ja se on minun elementtini. Kunnioitettava, ystävällinen ja välillä pelottavakin. Sen tuoksut ja raikkaus. Ajelin Rauman saaristoa ristiin rastiin 13v iästä ylöspäin itsekseni. Teltta mukaan ja saareen yöksi kaverin kanssa tai ilman. Vanhemmillani ei ollut mökkiä, mutta itselläni oli sellainen toiveissa ja haavepaikkana Kustavi. Autoiltiin siellä joskus ja ne maisemat vaan jäi mieleeni upeudessaan. Jotenkin se tuntui aina kuitenkin saavuttamattomana.
Kävi kuitenkin niin, että toive muuttui todeksi. Ehkä sitä oli vuosien saatossa ajatuksilla luotu jossain taustalla ja poks, löytyi sopiva tontti Kustavista. Sinne rakennettiin uuden karhea saunamökki kymmenen vuotta sitten. Voi sitä onnen syvyyttä.
Mikään ei kuitenkaan ole pysyvää. Ei edes unelmamökki Kustavissa. Eron koittaessa kävi muutaman vuoden yhteiskitkuttelun jälkeen niin, että mökki päätyy nyt loppujen lopuksi toiselle osapuolelle. Hyvä asia on, että lapset saavat edelleen nauttia tutusta paikasta joka on heillä aina ollut. En olisi ikinä kuitenkaan kuvitellut pystyväni myymään sitä näin. En ikinä.
Minulla ja Outilla on siintänyt ajatuksissa oma mökkipaikka. Sellainen mihin muuttaisimme, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Jotenkin sitä on jäänyt kiinni tuohon rakkaaseen paikkaan, eikä oikein ole osannut nähdä isoa kuvaa. Yhtäkkiä tänään 14.4.2020 tuli mieleeni vanha viisaus, että jos sinulla on molemmissa käsissä kassit ja haluaisit nostaa mukaasi jotain parempaa, pitää sinun ensin luopua jostain. Siispä päätin luopua vanhasta. Vaikka rinta repeytyy irti ja vedet loppuu silmistä, niin uskon täysin, että joku vielä parempi paikka odottaa meitä ja siellä joka suhteessa meidän näköinen koti.
Tervetuloa koti, olemme valmiit!
