fbpx

Ja nimenomaan maanläheisiksi jääneet vainajat jotka eivät ole päässeet eteenpäin astraalivaelluksellaan vaan syystä tai toisesta ovat jumissa lähellä maaelämää.

Poikani on ollut aina herkkä aistimaan tuota näkymätöntä puolta ja tällä viikolla tuli taas hyvä esimerkki miten hän kokee nuo kodissa ja ympärillä olevat vainajat.

Päivä menee hujahtamalla koulussa ja illat harrastusten parissa, mutta tuo arkuus pulpahtaa pintaan useimmiten nukkumaan mennessä. Illalla, kun iltapuuhat ja hyvänyöntoivotukset oli tehty ja luulin että nuorimmainen oli jo hyvässä unessa, kuului lapsen huoneesta huutelua, että ’Äiti, minusta täällä tuntuu pelottavalta, voisitko putsata mun huoneen!’.

No, eikun varpu käteen ja tutkimaan kodin värähtely. Ja niinhän meille oli tiensä löytänyt kolme maanläheiseksi jäänyttä vainajaa. Autoin vainajat eteenpäin ja kävin sanomassa, että nyt on kaikki hyvin. Pian alkoi tuhina kuulumaan ja seuraava havahdus nuoren miehen huoneessa oli herätyskelloon.

Useat lapset ovat tosi herkkiä aistimaan vainajien läsnäolon ja se saattaa konkretisoitua juuri illalla, kun päivän töhötykset on ohi ja rauhoitutaan nukkumaan. Silloin nuo astraalisen puolen rasitteet tuntuvat helpoiten ympärillä, kun muu ’kohina’ on hiljentynyt.

Jos lapsi on pelokas tai arka, saattaa hän vain aistia vainajia. Siihen ei paljon auta jos vanhempi sanoo että ei täällä mitään ole, nuku nyt vaan. Nimimerkillä ’itse lapsena aika monta alkuyötä valvoneena’. Nyt onneksi ymmärrän mistä tuo oma arkuus johtui.

Suositut julkaisut