fbpx

Ajattelin kirjoittaa huomion mikä on ollut silmiinpistävän merkittävä kuntoutuksia tehdessä.

Kaikilla energiahoitajilla tai muuten korkeita yhteyksiä ylläpitävillä henkilöillä on ollut ympärillään suuri joukko maanläheisiä vainajia.

Nämä henkilöt säteilevät valoaan astraalimaailmaan ja vetävät näin puoleensa vainajia jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet jatkamaan matkaansa valoon. Vainajat tulevat tätä valonhehkua kohti ja lukittavat itsensä henkilön auraan, heidän on siinä hyvä olla.

Sitten kun asiaa katsotaan tämän valonsäteilijän kannalta, niin tilanne ei olekaan niin mukava. Pitkään mukana roikkuvat vainajat vievät henkilön energiavarastoja ja väsyttävät. Herkkä henkilö lisäksi tuntee negatiivisten vainajien olotilan tunnekehossaan.

Kevyemmät vainajat lähtevät kiltisti eteenpäin pienellä ohjauksella. Negatiivisena kuolleet vaativat jo järeämpiä toimenpiteitä.

Muistakaa pitää oma ympäristönne puhtaana ettette väsy auttamistöitä tehdessänne. Työnne on tärkeää 💗

Suositut julkaisut