fbpx

Kaverini äiti kuoli viikonloppuna. Minulla oli ilo tuntea hänet jo melkein kahdenkymmenen vuoden takaa. Niin lämmin ja iloinen ihminen, uskon että kaikki muistavat häntä lämmöllä.

Minulla on tapana tavata vainajia aina silloin tällöin nukkuessa. Öisin olemme tuolla samassa astraalimaailmassa missä vainajatkin oleskelevat. Pyydän joskus nukkumaan mennessä valvemuistini mukaan yön retkille, niin aamulla yön tapahtumat ovatkin sitten hyvässä muistissa.

Vainajat usein näyttävät astraalimaailmassa sen ikäiseltä milloin tuntevat olleensa parhaimmillaan eläessään.

Viime yönä olin kävelemässä kesäisen puiston läpi, kun huomasin polun reunalla istuvan jotenkin tutun näköisen henkilön, mutta vasta kohdalla tunnistin hänet kaverini äidiksi. Hän näytti niin nuorekkaalta ja hehkuvalta etten ollut ensin tuntea! Hän oli hiukan hämmentyneen oloinen, kun huomasi minun tunnistavan hänet, mutta välittömästi hymy nousi kasvoille kun vilkutin hänelle iloisesti ja lähetin lentosuukkoja ohi kävellessäni.

Aamulla herätessäni kuntoutin hänet varalta vielä vainajien saatteluohjeella, jotta hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla.

Vainajien tapaamiset voivat olla myös hyvänmielen kohtaamisia ❤️

Jos sinulla jäi kesken asioita kuolleen läheisesi kanssa, voit pyytää nukkumaan mennessä saada tavata hänet ja selvittää asiat.

Nukkumaan mennessäsi esitä pyyntö saada tavata hänet. Halutessasi voit pyytää mukaan yölliselleen tapaamiseen valvemuistisi, niin saatat muistaa herätessäsi tämän kohtaamisen.

Voit esittää nämä pyynnöt useampana iltana peräkkäin, jos vaikka saisit näin muistieetterin mukaan matkalle. Osa saa tämän kohtaamisen tallennettua ja voi muistella sitä lämmöllä herätessään. Ja vaikka et muistaisikaan tapaamista, se ei tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut, saatat tuntea sen aamulla vaikka hymynä suupielessä ilman mitään näkyvää syytä ❤️

Suositut julkaisut