Pitkään seuratessa ihmisten monenlaisia vastoinkäymisiä, tulee jossain vaiheessa mieleen miten voisin jotenkin helpottaa heidän tilannettaan ja sitten nousi muistikuva jostain kuntoutuksesta josta olin lukenut, ja sieltä se Elävien maassa sivuilta löytyi.
Tilasin kuntoutuksen ensin lähellä asuvalle ystävälle ja kun näin vaikutuksen – elämänilon palaamisen, toiveikkuuden ja uskon uuten päivään, kyllä kaikki järjestyy – huokasin helpotuksesta ja sain idean, jospa tilaisin helpotuksen myös kauempana asuville sisaruksilleni. Kun elämä joskus kohtelee kovin kourin menetysten ja sairauksien kanssa, kestää aikansa ennenkuin uusi olotila löytyy.
Niinpä tilasin heille kuntoutukset kertomatta mitään ja kuulostelin mitä tapahtuu.
Kuului leppoisia arkihommia ja humputtelumatkaa porukalla lähikaupunkiin sekä uusia suunnitelmia tulevaisuuteen. Kuulosti niin uskomattomalta, että suorastaan hirvitti. Eikä enää huokailua mistä löytäsi iloa elämäänsä!
Toinen sisko aloitti vihdoin raivauksen, joka oli viipynyt vuosikausia sekä uuden harrastuksen.
Pisti kyllä miettimään miten edullisesti ja vaivattomasti voisi antaa itselleen tai toiselle uuden alun toivon tilaamalla kuntoutuksen kaiken ylimääräisen lastin poistamiseksi josta ei ole edes tietoinen.
Tietysti siinä pikkuhiljaa kypsyi ajatus, miksi en soisi miehelleni mahdollisuutta uudistua jotenkin ja tilasin hänelle pidemmän kuntoutuksen ja minä siinä siivellä.
Joku vapauden tunne tuli ensin. Vuosien rutiinien ja riippuvuuden tuskastuttavaankin tunteeseen joku helpotuksen tunne, oli yht’äkkiä helppo sanoa, että katoppa ja yritäppä itse. Miehelläni on ollut tapana vuosia herätä ovikellon soittoon ja minä olen kuulemma töninyt häntä lukemattomia kertoja sikeästä unesta ylös varhaisina aamun tunteina. Eipä ole ollut herätyksiä sen jälkeen. Monesti niitä hämmästeltiin. On ollut tunne kuin me molemmat olisimme rauhoittuneet elämään hänen vammaisuutensa tottuneina. Eikä ihme kun se roina vainajia, pahaa silmää ym. ym. poistuu muusta henkisestä puhumattakaan.
Minun sisäinen maailmani on antanut ajattelemisen aihetta roppakaupalla ja unimaailma on muuttunut jotenkin helpommaksi. En nuku yhtäjaksoisesti, mutta syvempään ja rauhallisesti, uskon että se vielä tasaantuu.
Minusta tuntuu kuin olisin nyt jotenkin kokonaisempi, henki ja ruumis sulassa sovussa, ilmankos niitä elämisen riemun päiviä on tullut yllättäen. Lienee myös aika luopua vihdoinkin ajatuksesta ’oma apu paras apu’ ja ottaa oppiläksyksi ’pyydä niin sinulle annetaan’ ja katsoa miten elämäni muuttuu. Kumma miten vaikeaa se onkin pyytää, kuin ei uskoisi että minä ansaitsen.
On jäänyt huimasti ihmettelyä ja pohtimista tällaisen yliaistillisen auttamisen, lääketieteellisen ja lukemattomien muiden auttamismuotojen kesken. Jos minä koen tämän vaikuttavaksi, niin jokainenhan valitsee, kokeilee, kokee ja yllättyy tai ei ylläty.
Mielestäni tässä olen ollut tulevaisuuden auttamismuotoon tutustumassa.
Kanssakäyminen Jirin kanssa on ollut sydämellistä ja välittävää – yllättävää. Tunnen itseni siunatuksi ja uskon, että kuntoutuminen vielä jotenkin jatkuu molemmilla. Kiitos.