fbpx

Kuntoutuksissa löytyy joskus kummituksia tutkittavan kotoa. Sana kummitus on pelottava ja moni varmasti ajattelee tätä jonkinlaisena haamuna, mutta kyse on rikoksentekijän ajatusenergiasta, kun hän toistuvasti ajattelee tätä tekemäänsä kauheutta. Näistä ajatuksista muodostuu niiden tuntuinen ja näköinen ajatusmöykky astraalimaailman puolelle, jonka herkkätuntoiset ihmiset pystyvät tuntemaan astraali- eli tunnekehossaan.

Muistan kun kouluttajamme Tiina Lindholm sanoi kurssilla kymmenisen vuotta sitten, että jos jossakin kodissa on kummitus niin avioero on todennäköinen vaihtoehto, niin rajulta kodin energiat tuntuvat että lopulta siellä on kaikkien epämukavaa olla ja herkkätuntoisten jopa mahdotonta.

No, näin kävi minullekin.

Kun ostimme omakotitalon 2000-luvun taitteessa, talo tuntui aivan ihanalta ja juuri omalta. Paitsi, yhdessä huoneessa oli aina jotenkin selittämättömän epämiellyttävää. Silloin minulla oli olemassa ainoastaan tämä herkkätuntoisuus, mutta ei vielä enempää tietoa näkymättömän puolen asioista.

Kun ensimmäisen lapsi syntyi, huonejärjestelyn vuoksi tästä tehtiin lastenhuone. Lapsi alkoi aika pian nukkumaan öitä omassa huoneessa jossa kävin imettämässä häntä muutaman kerran yössä. Muistan kuinka minua aina pimeässä pelotti mennä tuohon huoneeseen. Järki sanoi että ei täällä mitään ole, mutta tuntoaisti oli joka kerta toista mieltä. Jätin eteiseen valon ettei pelottaisi niin kovasti.

Lasten ikäeroa on kuusi vuotta ja tämä sama toistui myös toisen lapsen kanssa. Yöimetystä pelko persuiksissa eikä vieläkään ollut tietoa mikä tämän pelon aiheutti, olin valmis uskomaan että vilkas mielikuvitus.

Avioerohan sieltä lopulta kaikkine kiemuroineen tuli. Noihin aikoihin löysin Esko Jalkanen Luonnonvoimat yhdistyksen ja pääsin tutustumaan tuohon näkymättömään maailmaan. Kun kerroin tuosta pelottavasta huoneesta, sieltä löytyi kummitus jonka taitava kuntouttaja poisti saman tien. Voi mikä helpotus oli, että tuo pelko ei ollut minun keksimää vaan herkkätuntoisena olin tuntenut tuon ajatusenergian kaikki nämä vuodet.

Mutta nyt tulee paras havainto! Kun seuraavan kerran menin käymään tuossa entisessä kodissa, minun oli pakko mennä kurkkaamaan tuo huone. Ja voi mikä valo siellä loisti, ihan kuin aurinko olisi paistanut!

Olisiko tästä apua sinulle 💗

Suositut julkaisut