Ihmettelen mennyttä puolta vuotta Lappeenrannassa. Elävien Maassa- auttamispalvelun toiminta on tullut osaksi elämää, mutta arkityöt ja arki itse pyörii normimalliin.
Näitä tutkimuksia tehdessä saa pojottaa (sana opittu savolaiselta frouwalta) kyllä hienolla näköalapaikalla ihmisen moniulotteiseen olemukseen. Sitä tavallaan saa nähdä miksi ihminen ja hänen ympäristönsä on, mitä se tässä elämässä on.
Elämässä tulee välillä hetkiä, jolloin joku asia on muuttunut niin paljon, että se pysäyttää. Esimerkkinä vaikka oman lapsen kasvu. Sitä tapahtuu pikkuhiljaa, kunnes jossain kohtaa se pomppaa silmille, että tuo tyyppihän on jo minua napaan, leukaan tai jopa pitempi. Se muutos on yhden ihmisiän mittakaavassa pysyvää sorttia.
Nyt tämä säpsähdys kävi täällä, kun tein arkitöitäni hotellilla ja sujuvasti vaihdoin lennosta tutkimaan avunpyytäjän eetteristä ja astraalista olemusta sekä menneitä elämiä ja niistä löytyviä rasitteita. Kyllä näitä näköjään voi töhöttää limittäin, olematta sen enempää irtaantunut tästä fyysisestä ainemaailmasta, mutta onhan tässä nyt ihan hitonmoinen kontrasti.
Siinä moniajossa on jotain mielenkiintoista muutosta. Kuin kevään tuulen tuoksua mereltä. Ehkäpä se muutos on nyt käynnissä oikein ihmiskunnan ja maapallon mittakaavassa. Uskon niin ja olis kyllä jo korkea aikakin.
Se on kyllä nähtävissä, että ihmisille ei enää riitä selitykset yhdestä elämästä ja sattumasta. Selityksiä pitää saada muualta kuin tieteestä tai uskonnosta.
Kun sitten vastauksia alkaa löytyä kullekin sopivasta suunnasta, niin kontrastit nykyelämään kasvavat. Siitä tulee kyllä väliaikaisia ristiriitoja ajatuksiin, mutta kokemuksesta voin kertoa, että punainen lanka löytyy kyllä. Maaelämien asiat ovat loppujen lopuksi hyvin suoraviivaisia ja loogisia syy-seuraussuhteita kaikki tyynni. Sen pidemmälle en ainakaan itse halua ajatella. Siinä kohtaa alkaa inkkareita putoilla kanootista.
