Lemmikin ja ihmisen välille syntyy usein hyvin syvä tunneside ja lemmikin kuolema on kuin läheisensä menettäisi. Pyrin hyvin isoissa raameissa kuvailemaan mitkä on erot ihmisen ja eläimen ”kuoleman” välillä.
Ihminen on yksilö, jolla on oma jälleensyntymäkierto ja täällä maapallolla elämiä on yleensä jopa yli tuhat. Näissä elämissä koetaan asioita ja opitaan niistä. Kerätään Karmavelkaa ja kuitataan sitä. Näin ihmisen korkeampi itse kerää kokemuksia ja kehittyy elämästä elämään. Yhden elämän persoona ei tätä helposti näe, koska joku elämä on hankala ja joku helppo, mutta kokonaisuus kehittyy korkeammassa itsessä, jota kutsutaan sanalla sielu.
Eläimien kohdalla mekanismi on erilainen. Eläimiä ohjaa ns ryhmäsielu. Muurahaisyhteisössä koko poppoo kulkee samaa polkua jonkun ohjaamana, lohet seurailee maan magneettikenttiä kun palaavat syntymäjoelleen ja samaa tekevät linnut muuttomatkoillaan. Voidaan sanoa että heillä on pomo, ryhmäsielu, joka ohjaa samaan aikaan kaikkien toimintaa. Siinä on niiden ohjaus.
Lainaan nyt vapaasti C.W. Leadbeateria: Ihmisillä kaikki kokemus tulee yksilön korkeamman itsen tilille.
Eläimien kohdalla voidaan kuvailla, että joka lajilla on oma ämpäri jonka neste on tietyn värinen. Sieltä yksi pisara muodostaa uuden vaikka peuran. Se saa kokemuksia ja palaa ämpäriin eri värisenä ja ämpärin kokonaisväri muuttuu hieman. Kun siitä otetaan uusi pisara uudeksi peuraksi, on se himpun verran kehittyneempi. Näin laji kehittyy kokonaisuutena.
Eläimien kohdalla on myös poikkeuksia. Jotkut ovat edenneet yksilökehitykseen ryhmäsielun ohjauksesta.
Näitä ovat esim. delfiinit ja jotkut harvat kissat, koirat ja hevoset.
Rakkaan lemmikin kuoltua voi lohduttautua lapsenomaisella, mutta hyvin osuvalla ajatuksella, että nyt hän on siellä koirien tai kissojen taivaassa 💗
