Maksuton Öljytunti -nauhoitus
Kun kolme vuotta sitten aromaterapeuttiystäväni kertoi minulle ensimmäisen kerran eteerisistä öljyistä, minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta niistä, en muista edes kuulleeni koko sanaa, enkä pitänyt niiden tuoksua kovinkaan tärkeänä muutoksen tuojana elämääni. Ennemminkin kaikki voimakkaat tuoksut lähinnä ällöttivät ja saivat aikaan päänsärkyä.
Ajattelin, että minun on turha käyttää aikaani luentoon eteerisistä öljyistä, sillä olin pitänyt kehostani hyvää huolta luonnonmukaisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen kautta.
Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olin vähän rajoittunut.
Onneksi ystäväni oli sinnikäs ja annoin hänelle 15 minuuttia ja kuinkas sitten kävikään.
Olen itselleni ikuisesti kiitollinen tuosta käyttämästäni ajasta.
Tuo muutos, jonka nämä ainutlaatuiset eteeriset öljyt käynnistivät, on tuonut minua kohti jotain uskomatonta.
Joten jos sinä vielä mietit, kannattaako sinun raottaa ovea uudenlaiselle hyvinvoinnille. Toivon että tämä tarina avasi silmäsi jollekin uudelle, joka saattaa tuoda elämääsi muutoksen, josta et osannut edes unelmoida.
Olen itse alkanut pitää maksuttomia oppitunteja, joissa opastan näiden öljyjen käyttöön. Tein tuosta öljytunnista myös nauhoituksen, jonka jokainen saa kuunnella omassa rauhassa silloin, kun se itselle parhaiten sopii.
Suosittelen kuuntelemaan tämän öljytunnin, saatat saada sieltä muutoksen, joka vääjäämättä vie kohti parempaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja saat nauttia muuttuneesta elämästä sen kaikilla osa-alueilla. Saatat iloksesi huomata hyvin pian, millainen positiivinen vaikutus tällä on mm. ihoosi, nukkumiseesi ja jaksamiseesi.
Lähetän sinulle ilmaiseksi myös juuri sinulle sopivan öljyrollerin jotta saisit itsellesi kaikista mieluisimman ja tarpeellisen tuen juuri tähän hetkeen. Onko se kenties illalla nukahtamista helpottamaan, kierrosten laskemiseen kiireen keskellä, buustia että saa aamulla silmät auki ja jaksaa alkaa askareita tehdä vai ehkä johonkin muuhun mihin toivoisit lempeää tukea.Laitathan minulle alta viestin, niin lähetän nauhoituksen sinulle sähköpostiisi. Opit miten helppoa näiden öljyjen käyttö arjessa on.
Tervetuloa oppimaan!
Outi