Jo pikku pojasta asti olen mietiskellyt asioita hiukan eri kulmasta, vaikken sitä silloin ymmärtänyt. Olen katsellut luontoa, merta ja ollut niiden kehityksestä myös huolissani ja muutenkin sellainen pieni levottomuus elämästä on ollut läsnä, etten tiedä tarpeeksi. Halusin ymmärtää enemmän.
Kun tietoinen puoli alkoi aikuisiällä nostaa kunnolla päätään, kertoilin saamistani uusista kokemuksista ja tiedoista avoimen innoissani lähipiirissä. Lopputulemana oli vain lannistunut ja paha mieli. Muut eivät saaneet yhtään kiinni mitä höpisin, eikä tietenkään voineetkaan saada.
Itse kuitenkin olin juuri alkanut saada vastauksia jo kauan kaihertaneisiin asioihin ja se tuntui helpolta ja loogiselta. Innostuneisuus heräsi uudelleen, sanoi muut mitä sanoi.
No, nyt sitten se ennen ihan normaali tyyppi on jotenkin hörhöytynyt. Pitäiskö huolestua? Olisko jotain New agea tai jotain vastaavaa? Oivoi…
Tällä tavoin muutuin sitten aika varovaiseksi kenelle, mistä ja miten puhelin. Toisaalta siinä kehittyi myös ymmärrys, että se mikä oli itselle ajankohtaista ja totta, ei ole sitä välttämättä muille. Ei pidä tyrkyttää etenkään tällaisia henkisen puolen asioita, se ei johda mihinkään hyvään. Vastaan kun kysytään oman näkemykseni mukaan, mutta itse en ole aloitteellinen.
Vuosia elin melkoista kaksoiselämää. Välillä henkisillä kursseilla, välillä mökillä äijien reissuilla ja siinä välissä ihan perus vanhempana kiekkokaukalon laidalla toimitsijana. Samaan aikaan kuitenkin taustalla tapahtui koko ajan henkistä kehittymistä. Osan tiedostin ja osasta olin autuaan tiedostamaton.
Oikeastaan ihan samaa tapahtuu edelleen. Vaikka ydinkaveriporukkani tietääkin, että suhailen jotain omituista niin se on kuitattu niin, että minä olen ”shamaani” ja teen jotain taikoja, mutta sen syvemmälle ei aiheeseen tarvitse mennä. Mökkisaunaan otan edelleenkin saunajuoman, vaikkei tietenkään pitäisi. Tai no miksi mukamas ei. Ei se tee minusta sen huonompaa tai vähemmän henkistä ihmistä.
Kuinka paljon meitä oikeasti on?
Nykyään avaan tosiaan henkistä puoltani aika varovasti muualla kuin täällä netissä. Aika useinkin on kuitenkin käynyt niin, että niissä joissa vähiten odottaa, onkin löytynyt se tietoinen kulma jonkun keskustelun aikana.
Niin usein, että se on laittanut fundeeraamaan, kuinka paljon meitä hörhöjä onkaan? Kuinka paljon hyviä keskusteluja meneekään haaskoon, koska ihmiset joutuu suojelemaan itseään ennakkoluuloilta ja leimautumiselta. Tässä tarkoitan siis vain henkisiä näkökulmia yleisesti eri asioihin.
Sana hörhö on oikeastaan aika inhottava, mutta samalla helpottava huumori-silta monille ihmisille puhua henkisistä asioista. Luulen, että aika usein tilanne on se, että sanat mitkä suusta ulos tulevat, eivät ole sitä mitä ihminen oikeasti ajattelee henkisistä asioista.
Itse toimin arkitöissäni metalliteollisuudessa myyjänä. Ei kuulosta kovinkaan henkiseltä, eihän? Ammatilla ei ole tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, miten laaja elämän- ja ylipäätään koko kaikkeuden käsitys ihmisellä on.
Henkisen kehityksen tasosta ei voi tietää sen perusteella onko ihmisellä päässä hitsausmaski tai sateenkaarenvärinen pellavamyssy. Tietoisuuden tasosta ei kerro koko kuvaa, onko ihminen pienessä hiprakassa terassilla tai laventelin tuoksuisessa temppelissä joogaamassa.
Kohtaamasi bussikuski, poliisi, kansanedustaja, lääkäri tai kuka vaan, voi olla hyvinkin syvällisesti tiedostava, vaikkei siitä ole mitään ulkoista viitettä. Tykkään leikitellä tällä ajatuksella, kun olen vaikka kauppakeskuksessa kahvilla ja katselen ohi kulkevia ihmisiä.
Onkohan seuraavaksi ohi kulkeva tyyppi hörhö vai tavis…. sitä en voi sanoa, koska en tiedä (Sinuhe egyptiläisestä lainaus) eikä sillä ole tietenkään mitään väliäkään.
Sen kuitenkin tiedän, että hän on, mitä hän on.
Jokaisessa meissä on sisällämme tuo henkinen kipinä. Toisilla vielä uinuvana ja toisilla täysillä leimuava.
Kaikella on aikansa.
– Jiri
