fbpx

Sain mahtavan tilaisuuden olla mökillä itsekseni muutaman päivän. Syksy oli saapunut ja ensimmäisen kerran tunsin ilman kirpeyden, jota saaristossa meren kosteus vaan korostaa. Mökeiltä ei kuulunut moottorisahan ääniä, eikä paljon muitakaan ihmisten touhuja. Oli hyvin hiljaista, mitä nyt muutama joutsen oli keskenään eri mieltä siitä, kenelle tuo mökkilahti kuuluu. Suhruinen kelikään ei haitannut, vaan ennemminkin lisäsi seesteisyyden tunnetta.

Illalla pimeän laskeuduttua on takan huminassa mukava vain olla. Luin Pekka Ervastin kirjaa ”Uudesti syntyvä Suomi”. Ainut tekninen ääni oli jääkaapin hurina. Sitten tuli sellainen hetki, kun sekin otti taukoa ja tuli kertakaikkinen hiljaisuus. Hiukan takassa vielä hiipuvan hiilloksen mäntypuu napsahteli. Oikein piti päätä nostaa, että mitäs nyt ja siitä hetkestä nappasin kuvan.

Se oli verrattavaa lapin hiljaisuuteen. Jotkut ovat sanoneet, että se on heille liikaa, jopa pelottavaa.

Hetken aikaa siinä sohvalla ihastelin hetkeä, mutta aika nopeasti tuli jotenkin vaivaantunut olo, vaikka juuri siinä hetkessä olisi ollut tilaisuus miettiä mikä minä olen, mitä haluan olla ja tehdä ja keskittyä sisäänpäin. En onnistunut. Piti alkaa touhuamaan jotain omituista. Veitset ja haarukatkin piti pestä ja sitä rataa.

Täydellisessä rauhassa oleminen vaatii toden totta opettelemista. Sieltä voi nousta kirkkaana silmille vaikka ne omat pelot, jotka estävät tekemästä vaikeita muutoksia omassa elämässä, jotka kuitenkin tarvitaan omien unelmien saavuttamiseen. Kuitenkaan kukaan muu kuin itse, ei voi niitä tehdä. Toki voi jäädä odottamaan että asiat vain tapahtuu tai joku muu tekee ne puolestasi. Odottavan aika on pitkä.

Ehkä ensi kerralla uskallan tehdä matkan itseeni, jota ilmeisesti vielä jollain tasolla pelkäsin.

Jiri

Suositut julkaisut