Meillä oli syksyn viimeinen kalareissu pojan kanssa ennen mökin laittoa talvikuntoon. Onpa ollut hienoa olla saaristossa, kun mökit ovat isoilta osin hiljentyneet. Palokärki huuteli reviirihuutojaan ja koetettiin saada savuaffenta pönttöön.
Katselin kun kurkia lensi aurassa kohti etelää.
Siinä muistui mieleeni Esko Jalkasen kirjoitukset kuinka löytävätkään määränpäähänsä.
Lintujen suunnistamisesta on olemassa paljonkin erilaisia teorioita, mutta yhtäkaikki, joka tapauksessa ne vaan päätyvät perille aina erehtymättömästi.
Mutta siis takaisin Eskon kirjoituksiin. Maapallon magneettisten napojen suuntaisesti kulkee g-säteilylinjoja (tunnetaan myös nimellä maasäteilylinjat). Esko Jalkasen mukaan linnut seuraavat noita linjoja kevät- ja syysmuuton aikana ja itselleni se tuntuu ainoalta pätevältä selitykseltä mitä minulle on tullut vastaan.
Nuo linjathan ovat monille tuttuja niiden ihmiselle haitallisten ominaisuuksien vuoksi, mutta luonnolle ne ovat välttämättömiä. Vanha kansa on osannut vältellä näitä linjoja kodeissaan esimerkiksi siirtämällä sänkyjen paikkoja pois vahvoilta maasäteilylinjoilta.
Niin tai näin, eläimet näkevät tai aistivat paljon muuta kuin mitä me ihmiset nykyään pystymme aistimaan. Näitä g-linjoja seuraamalla linnut pääsevät määränpäähänsä.
Samoja linjoja käyttävät hyväkseen suunnistamiseen myös kalat, kun valtamerivaelluksen jälkeen ne löytävät kutemaan kotijokiin.
Hyvää matkaa kurjet ja tervetuloa keväällä taas takaisin pesimään tänne pohjolan suurienergisiin kevään luonnon voimiin.
Jiri
