fbpx

Meillä on ollut onni saada tutustua erilaisiin energiahoitoja antaviin henkilöihin. On hienoa huomata miten kaikki tekevät tehtäväänsä suoraan sydämestä ja yhdistävänä tekijänä on saman universaalin rakkausenergian välittäminen.

Jokaisella on se itselleen parhaiten sopiva hoitotapa siihen. Ei tarvitse olla kilpailua kenen tapa tehdä on paras, on vain eri tyylejä tehdä hoitotyötä, välitettävä energia on aina samaa.

Tätä energianvälitystä tehdessään hoitajat houkuttelevat ympärilleen, kotiinsa ja työpaikalleen alemmalle astraalitasolle jääneitä maanläheisiä vainajia, jotka ovat erinäisistä syistä jääneet jumiin välitilaan eivätkä ole päässeet jatkamaan matkaansa valoon. Onneksi osa energiahoitajista osaa auttaa nämä vainajat eteenpäin, tällöin vainajan matka jatkuu ’jumituksesta’ kohti valoa ja auttajan oma olo pysyy kevyenä.

Enimmäkseen tapaukset, joissa hoitaja ei ole saanut kaikkia maanläheisiä vainajia eteenpäin johtuu siitä, että nämä vainajat ovat kuolleet negatiivisena. Silloin ei pelkkä eteenpäin saattaminen riitä, vaan heille on ensin tehtävä karmavelkojen kuittaaminen positiivisen karman avulla, jonka jälkeen matka valoa kohti pääsee jatkumaan.

Harvemmin vastaantuleva tapaus on, että vainajan kuolema on tapahtunut paikassa, jossa on maakirous ja vainaja tavallaan jumissa sen alla. Näissä tapauksissa poistamme maakirouksen ja saatamme vainajan sitten eteenpäin.

Kun hoitajan oma ympäristö pysyy puhtaana ja kevyenä, hän jaksaa paremmin tehdä tätä tärkeää auttamistyötään muiden ihmisten avuksi, eikä väsy näkymättömän puolen rasituksen alle.

Olisiko tästä sinulle apua💗

Suositut julkaisut