Kuvitellaanpa hetki. Heitetään järki sivuun ja sovitaan vain, että Maapallo on elävä olento. Se on kuin ihminen, jonka iholla on bakteereja. Tässä tapauksessa ne bakteerit olemme me ihmiset.
On hyviä bakteereja ja pahoja bakteereja, ihan kuin ihmisiäkin.
Kuvitellaan miltä tästä Äiti Maasta tuntuu, kun ihminen tuhoaa sitä. Tuhoaa ja käyttää hyväkseen. Heittää muovinsa meriin ja jokiin. Miltä elävältä olennolta tuntuu, kun ihminen räjäyttelee kalliota sen pinnalta. Miltä tuntuu ydinräjäytykset, jotka tuhoavat myös eetterisen olemuspuolen kaikelta elolliselta. Miltä tuntuu kun porataan öljyä kilometrien syvyydestä. Miltä tuntuu kun omat lapset kääntyvät äitiään vastaan?
Kuvainnollisesti, jos ihmiselle tulee lihansyöjäbakteeri tai vastaava, joka alkaa tuhota ihmisen lihaksia ja ihoa, niin kyllä sitten haetaan lääkettä ja tuhotaan tuo bakteeri.
Jos näin olisi, niin onko ihme jos maapallolla olisi näistä syistä enenevissä määrin myrskyjä, tulvia, sairauksia ja luonnonmullistuksia? Voisiko Äiti Maa hiukan ravistaa turkkiaan kuin märkä kultainen noutaja?
Ihminen rakastaa omaa kehoaan. Äiti Maa rakastaa ihmisiä. Siitäkin huolimatta joskus pitää ottaa ikävät keinot käyttöön (lääkkeet vs luonnonmullistukset) jotta isossa kuvassa asiat menevät parempaan suuntaan.
