Luonnossa kulkiessa näkee kaikkea ihmeellistä. Voit nähdä lakastuneita lehtiä, kuolleita puita ja mätäneviä sieniä, mutta mikään niistä ei näytä rumalta. Itse asiassa luonnosta ei löydy mitään rumaa.
Äänetkään ei satu korviin vaan päinvastoin (paitti variksen). Kaikki on kaunista ja harmonista. Kauneuden rikkoo oikeastaan vain ihmisten tekeleet. Mistä luonnon kauneus sitten oikein tulee?
Olen nähnyt jollain omituiskameralla (Kirlian?) otettuja valokuvia, missä vaahteranlehteä on kuvattu, kun siitä on osa poistettu, ja kas, siinä näkyy sen mennyt muoto. Jonkin sortin energia/ kuva on siitä vanhasta muodosta vielä olemassa mitä ei paljaalla silmällä enää näe.
Pitäisikö tuo käsittää niin, että kuollut ei olekaan kuollutta, vaan mitä ihmettä?
Rudolf Steiner on kirjoittanut termistä muotovoima. Se tarkoittaa, että kaikesta on olemassa alkuperäispiirustukset. Joku suunnitelma, mihin perustuen esimerkiksi puu voi tuottaa aina vaan samanlaisia lehtiä, koira kasvattaa karvansa ja ihmiskeho korjata haavansa. Tuohon piirustukseen pohjautuu kaikki luonnon muodot. Niissä kaikki on oikeissa suhteissa toisiinsa nähden.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, minä pidän termistä eetterinen koodi. Korkeamman tason piirustus johon fyysinen muoto perustuu. Tämän täytyy sijaita jossain moniulotteisessa DNA:ssa.
Tältä pohjalta uskallan haastaa sellaiset asiat kuin geenimanipulaatio, väkilannoitukset ja muut luonnon omaan valintaan negatiivisesti vaikuttavat asiat. Ihminen luulee itsestään liikoja.
Kun noihin asioihin puututaan, niin ollaan vaarallisilla vesillä. Mitä enemmän tietämätön ja tehokkuus-orientoitunut ihminen säätää tällaisissa asioissa, sitä kauemmas mennään luonnon omista muotovoimista. Sitä vääristyneemmin kasvit kasvaa, mitä enemmän näihin muotokuviin puututaan keinotekoisesti. Sitä vääristyneempää ruokaa ihminen syö. Miten se keho oikein reagoi kun se syö jotain vääränmuotoista ainetta? Niinhän se sanontakin menee, että ihminen on sitä mitä se syö. itse olen ruoka-allergikko. Miksihän?