Tag: tunnekeho

Eteeriset öljyt eetteri- ja astraalikehoa vahvistamassa

Tällä kertaa mennään tuonne luonnonmukaisen hyvinvoinnin puolelle, mutta ehkäpä hiukan erilaisesta näkökulmasta kuin yleensä. Meille tutut Young Livingin eteeriset öljyt ovat saaneet runsaan huomion tuolla näkymättömän puolen tarkastelussa.Tuota tietoa saadaan paljon näkymättömän puolen avustamana ja tähän olen ihmissuodattimen kautta yrittänyt pukea sen sanoiksi. Siispä, tässä viestikapula ojennettuna saatetekstin kanssa. Nämä kasvit kasvavat luonnollisessa ympäristössään lannoittamattomassa maaperässä ja pystyvät näin säilyttämään...

Mitä näkymättömän puolen toimia tehdään kun arvellaan jonkun hautovan itsemurhaa

Meille kuntouttajille tulee aika ajoin vastaan henkilöitä jotka ovat jo menettäneet elämänhalunsa ja hautovat itsemurhaa. Halusimme avata tähän mitä toimenpiteitä heidän auttamiseksi tehdään, jotta menneiden elämien painolasti saadaan painamasta ja henkilöllä on mahdollisuus löytää elämän ilo.Osa termeistä voi olla outoja, mutta aiemmista postauksista löytyy tarkempaa tietoa esimerkiksi noista omista karmallisista vanajista. Mutta, tässä meidän työlista kun itsetuhoisuutta epäillään: Ensin tarkastetaan...

Päihteet tuhoavat astraalikehoa

Moni lienee nähnyt, miten alkoholi vaikuttaa tunteisiin. Hiukan jos on liian monta annosta nauttinut niin ihminen saattaa muuttua ylitunteelliseksi. Henkilö voi muuttua iloiseksi tai voi jollain olla niin sanottua rähinäviinaakin. Toisiin se ei vaikuta paljoakaan ja jotkut taas muuttuvat ihan eri ihmisiksi. Se johtuu siitä, että päihteet vaikuttavat astraali- eli tunnekehoon. Tavallaan ihmisen oma harkinta eli pääpersoonan ote alkaa pettää....