Kirous tai vainaja kodin esineissä

Meillä kotona tällä sohvalla köllötti yksi maanläheiseksi jäänyt vainaja.

Miten sitten tutkia varvun avulla kodin huonekalut, vaatteet, korut ja muut esineet ja tavarat?

Asia paljastuu helposti tutkimalla yliaistillisesti kohteen värähtelyä.

Voi kysyä monessako yllämainitussa kodin asiassa on värähtely yksi ja sitten poistaa näistä kaikista kiroukset samalla kertaa. Samoin jos värähtely on kolme, kysytään montako vainajaa ja sitten autetaan heidät kaikki kerralla eteenpäin. Lopuksi varmistetaan, että värähtely on noussut ja näin ollen rasitteet poistuneet.

Jos haluaa, voi kiinnostuksen vuoksi tutkia tavaroita myös yksitellen ja poistaa löydöksiä sitä mukaa, kun niitä löytyy.

Kannattaa olla tarkkana, jos tuo vanhoja tavaroita kotiin esim. kirpputorilta. Joskus kyytiläisenä saattaa tulla tavaran lisäksi näkymättömän puolen kyytiläinen. Herkät henkilöt saattavatkin aistia, että tavara tuntuu jollain tapaa epäiellyttävältä vaikka muuten olisikin kaunis tai tarpeellinen.

On niin paljon mielenkiintoista mitä tuolta näkymättömältä puolelta löytyykään! On kuitenkin hyvä muistaa, että asioita ei saa tutkia pelkästä uteliaisuudesta. Aina täytyy poistaa kaikki löydetyt häiriöt ja tehdä tarvittavat kuntoutukset.

elavienmaassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post comment