fbpx
Näyttää: 11 - 20 of 165 tulokset

Hörhö vai tavis?

Kun tietoinen puoli alkoi aikoinaan nostaa kunnolla päätään, kertoilin saamistani uusista kokemuksista ja tiedoista avoimen innoissani lähipiirissä. Lopputulemana oli vain lannistunut ja paha mieli. Muut eivät tietenkään ymmärtäneet mistä puhelin. …

Pahaa karmaako?

Usein kuulee puhuttavan, että joku henkilö harmittelee, miten hänellä on pahaa Karmaa kaikessa mitä tekee, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Myös jossain asiassa tai paikassa tuntuu olevan usein pahaa Karmaa. …

Kuntoutuksen oikeutus

Silloin tällöin joku kysyy minulta, että onko kuntouttaminen moraalisesti oikein ja voiko vaikka toiselle tilata kuntoutusta hänen tietämättäänkin. Asia on oikein hyvä ottaa pöydälle silloin tällöin ja ylipäätään arvioida tältäkin …

Haluan nukkua!

Tuntuu, että ihmisillä on koko ajan enemmän ja enemmän hankaluuksia nukkumisen kanssa. Hyvät yöunet on kuitenkin tosi tärkeää ihan jo arjen sujumisen kannalta ja siksi halusin nostaa tämän aiheen taas …

Mietelmä voimakiveltä

Tässäpä minä istun omalla rakkaalla sammaloituneella voimakivelläni. Siinä pääsee mukavasti syvälle mietteisiin, etenkin nyt kun tuo kuukin kumottaa hankea vasten. Siitä myös näkee hyvin läheisen omakotialueen ihmisten touhuja vanhojen kuusien …

Maistuisiko energisoitu kahvikupponen

Karkea merisuola on elävä tuote. Sillä voi olla monen kymmenen sentin bioenergia- eli elämänvoimakenttä. Salaisuus on pitkälti sen kiderakenteessa. Oleellista kuitenkin on, että se on karkeaa merisuolaa. Suolaa jauhetaan teknisesti …

Luonnonhenget

Termi on tuttu, mutta mitä tuolla oikeastaan tarkoitetaan? No, saduista tuttuja juttuja, kuten keijuja, menninkäisiä, haltioita, maahisia, tonttuja jne. Henkisen ”uran” alussa insinööri-Jirin oli hiukan hankala hyväksyä näitä todeksi, mutta …